Annoimme uuden kodin Artulle sen ollessa 5 kk ikäinen. Peruskäskyt oppineesta pennusta on kasvanut rauhallinen ja kiltti uros, joka jaksaa kärsivällisesti nuorempienkin leikit ja kujeet. Arttu on varsinainen mamman oma koira, joka vaatii päivittäiset rapsuttelutuokiot eikä jätä emäntäänsä hetkeksikään tarkkailematta.
Artun kanssa olen harrastanut pääosin näyttelyitä, mutta treenaamme myös satunnaisesti nou/nomea ja mejää. Tällä hetkellä Arttu viettää 9-vuotiaana leppoisista päivistä aina välillä harrastusten parissa ei niin vakavalla otteella.
Artulla todettiin vuonna 2010 pöly-, varasto- ja homeallergia, jonka vuoksi käynnissä on siedätyshoito. Allergioiden vuoksi olen siirtynyt ruokkimaan sekä Arttua että Lenniä barffaamalla. Ruokavalion muutos on ollut näkyvää ja olen ollut tyytyväinen muutokseen. Artun vatsa on toiminut paremmin, se on ollut pirteämpi ja turkki on pehmentynyt. Kiitoksia Teijalle perheineen mitä ihanimmasta ja kilteimmästä koirasta! |